Lehdistötiedote, 12.12.2006

Verkko ja sen palveluja kehitetty yhteistyössä Ciscon ja PROACTin kanssa

Kajaanin Puhelinosuuskunta otti joulukuun alusta käyttöön uuden aluedataverkon, joka kattaa kaikki Kainuun kymmenen kaupunkia ja kuntaa. Yhteistyössä Cisco Systems Oy:n kanssa toteutettu verkko perustuu valokuituyhteyksiin ja Gigabit Ethernet -tekniikkaan (GE). Verkko mahdollistaa esimerkiksi keskitetyt levyjärjestelmäpalvelut, joita KPO on kehittänyt yhteistyössä PROACT Datasystem Oy:n kanssa.

Uuden GE-verkon suurin asiakas on Kainuun Maakunta -kuntayhtymä, joka ottaa verkon avulla tarjottavat uudet palvelut käyttöön jo vuoden vaihteessa. KPO:n tarjoaman kokonaisratkaisun avulla Kainuun kuntaorganisaatiot yhdistetään yhteen nopeaan ja tietoturvalliseen verkkoon. Erittäin nopean verkon ansiosta esimerkiksi Suomussalmella oleva työntekijä voi hyödyntää Kajaanissa sijaitsevilla palvelimilla olevia ohjelmistoja. Myös nykytyöhön olennaisesti kuuluvien suurten tiedostojen kuten varmistusten siirtäminen nopeutuu merkittävästi.

"Alueverkon uudistus on tehty ennen kaikkea kainuulaisia yrityksiä varten, mutta se palvelee myös nopeita laajakaistayhteyksiä tarvitsevia kotitalouksia. Julkistamme loppuvuoden aikana sekä yritys- että kotiasiakkaille suunnattuja palveluita, joiden avulla he voivat siirtää tärkeät tietonsa meille varmaan talteen", kertoo KPO:n liiketoiminnan kehityspäällikkö Kimmo Rusanen.

"Tiedon jakaminen ja palveluiden saatavuus ovat menestyksen elinehto Suomelle tulevaisuudessa. Cisco haluaa tuoda panoksensa tällaisiin yksityisen ja julkisen sektorin hankkeisiin, joilla tuodaan yhä parempia palveluita yhä laajemmalle Suomeen. Seuraavan sukupolven verkot mahdollistavat esimerkiksi videopohjaisten palvelujen tuomisen kaikkien käytettäväksi", sanoo Cisco Systems Finland Oy:n myyntijohtaja Timo Mäkinen.

Yksi kysytyimpiä palveluita ovat erilaiset keskitetyt tallennusratkaisut. KPO on tämän vuoden aikana rakentanut yhteistyössä PROACTin kanssa tuoreinta tekniikkaa hyödyntävän levyjärjestelmän varmistuspalveluiden toteuttamiseksi.

"Nopeiden tietoliikenneyhteyksien avulla sekä yritykset että kuluttajat voivat nyt ottaa varmistuskopioita tiedoistaan KPO:n levyjärjestelmään. Näin tiedot ovat turvassa, vaikka tulipalo tai tulva tuhoaisi alkuperäiset tallenteet tai kotikoneen kiintolevy rikkoutuu. Uuden verkon yli myös tietojen palauttaminen sujuu ripeästi", PROACTin toimitusjohtaja Osmo Laita sanoo.

KPO on jo aiemmin tehnyt yhteistyötä PROACTin kanssa omien konesaliratkaisujensa kehittämisessä. Myös Cisco on KPO:n yhteistyökumppani yli kymmenen vuoden ajalta. Uuden GE-verkon lisäksi Ciscolla oli merkittävä osuus myös aiemman ATM-pohjaisen alueverkon toteutuksessa.

Lisätietoa:

Kajaanin Puhelinosuuskunta
Kimmo Rusanen, puh. 044 7117 273, kimmo.rusanen@kpo.fi

Cisco Systems Finland Oy
Timo Mäkinen, puh. 0400 607 222, timo.makinen@cisco.com

Proact Oy
Osmo Laita, puh. 040 7740 460, osmo.laita@proact.fi

Kajaanin Puhelinosuuskunta eli KPO on kainuulainen palvelutalo, josta löytyvät kaikki tietoliikennepalvelut koteihin ja yrityksiin. Paikallinen osaaminen, läheinen palvelu ja korkealuokkaiset tuotteet ovat KPO:n toiminnan lähtökohtia. KPO:n palveluvalikoimassa on alueelliset, valtakunnalliset ja kansainväliset palvelut.

###

Cisco Systems, Inc. (NASDAQ: CSCO), maailman johtava internet-järjestelmien toimittaja, on jo 20 vuotta toiminut alan vastuullisena suunnannäyttäjänä tuottaen innovatiivisia avainteknologioita ja tuotteita. Tietoa Ciscosta löydät osoitteesta http://www.cisco.com ja http://www.cisco.fi ja viimeisimmät uutiset osoitteesta http://newsroom.cisco.com. Ciscon laitteet Euroopassa toimittaa Cisco Systems International BV, Cisco Systems, Inc.:in täysin omistama tytäryhtiö.

PROACT on riippumaton informaatioteknologian asiantuntija, joka toimii yritysten ja yhteisöjen tukena voimakkaasti kasvavien tietomäärien ja yrityskriittisen tiedon käsittelyssä ja hallinnoimisessa. Konsernissa on kaikkiaan noin 280 työntekijää Suomessa, Latviassa, Liettuassa, Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Emoyhtiö Proact IT Group AB on noteerattu Tukholman pörssissä. Suomessa PROACT on toiminut vuodesta 1997, ja sillä on 27 työntekijää Espoossa ja Oulussa.