Cisco Systemsin Nordics-organisaation toimitusjohtajaksi

Niels Christian Furu nimitetty Cisco Systemsin Nordics-organisaation toimitusjohtajaksi

01.08.2006

Niels Christian Furu on nimitetty Cisco Systemsin Pohjoismaista vastaavaksi toimitusjohtajaksi 1.8.2006 alkaen. Ennen nimitystään Furu ehti johtaa Cisco Systemsin Sveitsin ja Itävallan liiketoimintoja puolentoista vuoden ajan. Furun nimityksen myötä Cisco Systems perustaa Pohjoismaihin keskittyvän organisaation.

Uudessa tehtävässään Furu on vastuussa Cisco Systemsin Pohjoismaiden liiketoiminnoista yhdessä hänelle raportoivien Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan maajohtajien kanssa. Osana Pohjoismaiden painoarvon kasvattamista Islantiin on perustettu Norjaan raportoiva myyntiorganisaatio.

”Odotan innolla todella mielenkiintoisen ja haastavan työn alkua. Cisco Systems menestyy hyvin Pohjoismaissa ja pidän huolta tämän kasvun jatkumista yhdessä uusien kollegoideni kanssa”, Furu sanoo.

“Niels on osoittanut kykynsä johtamalla menestyksekkäästi tiimejämme Itävallassa ja Sveitsissä viimeisen 18 kuukauden ajan sekä Tanskan toimintoja sitä edeltävät viisi vuotta”, sanoo Cisco Systemsin Euroopan liiketoiminnasta vastaava johtaja Chris Dedicoat. ”Pohjoismaista vastaavan johtajan nimeäminen auttaa meitä vahvistamaan entisestään suhteitamme pohjoismaisiin asiakkaisiimme ja kumppaneihimme tällä tärkeällä ja innovatiivisella markkina-alueella.”

###

Cisco Systems, Inc. (NASDAQ: CSCO), maailman johtava internet-järjestelmien toimittaja, on jo 20 vuotta toiminut alan vastuullisena suunnannäyttäjänä tuottaen innovatiivisia avainteknologioita ja tuotteita. Tietoa Ciscosta löydät osoitteesta http://www.cisco.com ja http://www.cisco.fi ja viimeisimmät uutiset osoitteesta http://newsroom.cisco.com . Ciscon laitteet Euroopassa toimittaa Cisco Systems International BV, Cisco Systems, Inc.:in täysin omistama tytäryhtiö.

Tarvitsetko apua?

Share