14.12.2004

Etelä-Pohjanmaan Kuusiokuntien rakentamaan laajakaistaverkkoon liittyneet kuntalaiset ja yritykset voivat nyt soittaa puheluita ilmaiseksi toisille verkkoon liittyneille. Myös Kuusiokunnat itse ovat mukana verkossa. Tämän ansiosta kuntalaiset ja yritykset voivat soittaa ilman puhelumaksuja myös kuntien virastoihin ja palveluihin, esimerkiksi kuntien terveysasemille. Uusista puhelinliittymistä pystyy edellen soittamaan perinteisiin puhelimiin vanhaan tapaan.

Kuusiokunnissa - Alavus, Kuortane, Lehtimäki, Soini, Töysä ja Ähtäri - asuu yhteensä noin 30 000 ihmistä. Muutos pienentää jo yksin kuntien omia, verovaroista maksettavia kuluja kymmenillä tuhansilla euroilla.

- Yksin Kuortane säästää 20 000 euroa jo siinä, kun erillistä vuokrajohdinyhteyttä ei enää tarvita, kertoo Kuusiokuntien seutuverkon 6netin tekninen asiantuntija Petri Naukkarinen.

Laajakaista myös puhelimiin

Puhelut ovat ns. VoIP-puheluita (Voice over IP) eli perinteisten puhelinlinjojen sijaan puhelut kulkevat internetin käyttämässä IP-verkossa digitaalisesti. Puhe kulkee laajakaistaverkossa bitteinä aivan kuten sähköposti tai ladattavat musiikkitiedostot.

Jos kuluttaja hankkii käyttöönsä erityisen VoIP-puhelimen, hän voi hyödyntää ilmaisten puheluiden lisäksi uudenlaisia palveluita, kuten sähköistä puhelinluetteloa. Puhelinluettelosta näkee kaikkien verkkoon liittyneiden ajanmukaiset puhelinnumerot. Puhelinluettelosta voi myös suoraan soittaa vastaanottajalle.

VoIP-puhelimet maksavat kuluttajille 60 – 400 euroa mallista riippuen. Halutessaan kuntalaiset voivat soittaa puheluita myös tietokoneelta, jolloin erillisen puhelinkojeen hankkiminen ei ole välttämätöntä. Myös vanhaa puhelinta voi edelleen käyttää, kun kuluttaja hankkii siihen erillisen muuntimen.

Suomi on siirtymässä VoIP-puhelimiin

Suomalaiset yritykset ovat jo siirtymässä VoIP-puheluihin yritysten sisäisissä puheluissa. Tutkimuslaitos Market-Vision mukaan yli puolet Suomen suuryrityksistä ja julkishallinnon organisaatioista siirtyy ip-pohjaiseen puheluiden välittämisen vuoteen 2007 mennessä. Etelä-Pohjanmaan kuusiokunnat ovat avanneet tällaisen järjestelmän ensimmäisenä Suomessa ilman erillisiä puhelumaksuja myös yksityisille kuluttajille.

- IP-pohjaiset puhelinjärjestelmät ovat kaikkialla länsimaissa syrjäyttämässä perinteistä perinteistä puhelintekniikkaa, koska IP-järjestelmien avulla kustannukset pienenevät ja käyttäjille voidaan tarjota paljon nykyistä monipuolisempia palveluita, kertoo Cisco Systems Finlandin toimitusjohtaja Pasi Mäenpää.

Suomen suurin seutuverkko

Kuusiokuntien seutuverkko on Suomen suurin ja kattavin seutuverkko. Eri palveluoperaattorit tuottavat verkon sisältöpalveluja Open Access -periaatteella.

Hankkeessa laitetoimittajana on ollut Vaasan Läänin Puhelin Oy, joka on toimittanut Ciscon Systemsin runkokytkimet ja palomuurin. Vaasan Läänin Puhelin Oy toimittaa myös internetyhteyden. Aktiivilaitteet on toimittanut Cygate yhteistyössä Vaasan Läänin Puhelimen kanssa. Eunet Finland välittää ja laskuttaa puhelinliikenteen sekä toimittaa Cisco Call Manager VoIP-vaihteet.

Lisätietoja:

Tekninen asiantuntija Petri Naukkarinen
Kuusiokuntien seutuverkko 6et
Puh. 0400 833 900
Petri.naukkarinen@6net.fi
www.6net.fi

Toimitusjohtaja Tuija Riukulehto
Verkko-osuuskunta Kuuskaista
puh. 040 5410774
tuija.riukulehto@kuuskaista.com
www.kuuskaista.com

Toimitusjohtaja Pasi Mäenpää
Cisco Systems Finland Oy
puh. 0204 70 61
pasi.maenpaa@cisco.com
www.cisco.fi