Uutiset

Cisco lahjoittaa 2,5 miljoonaa dollaria Aasian ja Afrikan katastrofialueelle

30.12.2004

Cisco Systems ja sen työntekijät lahjoittavat yhteensä 2,5 miljoonaa dollaria Aasian ja Afrikan itärannikon katastrofialueelle humanitaariseen työhön ja uudelleen rakentamiseen. Cisco yrityksenä sekä Ciscon säätiö lahjoittavat yhteensä noin kaksi miljoona dollaria. Ciscon työntekijöiden ja johtajien henkilökohtaisten lahjoitusten summa on noin puoli miljoonaa dollaria.

Lahjoitus osoitetaan välittömään humanitaariseen apuun, jonka tavoitteena on auttaa katastrofin paikallisia uhreja. Cisco työskentelee yhteistyössä eri kansalaisjärjestöjen, kuten Punaisen Ristin, sekä viranomaisten kanssa, jotta lahjoitus saadaan allokoitua oikeisiin kohteisiin. Lahjoitus osoitetaan myös alueen uudelleen rakentamiseen. Tavoitteena on esimerkiksi varoitusjärjestelmän rakentaminen, joka mahdollistaa nopean ilmoituksen seismologisesta aktiviteeteistä alueella.

"Haluan osoittaa suurta sympatiaa yrityksen ja kaikkien Ciscon työntekijöiden puolesta kaikille niille, joiden elämään maanjäristysten ja hyökyaaltojen aiheuttama katastrofi on vaikuttanut", Ciscon pääjohtaja John Chambers sanoo.

"Haluamme olla omalta osaltamme konkreettisesti auttamassa katastrofin uhreja ja alueen uudelleen rakentamista. Lahjoitukseen on osallistunut niin yritys kuin meidän henkilökuntammekin. Haluamme samalla haastaa kaikki ihmiset auttamaan katastrofin uhreja. On erittäin tärkeää että jokainen osallistuu avustustyöhön lahjoittamalla sopimaksi katsomansa summan katastrofityöhön", kertoo Pasi Mäenpää, Suomen Ciscon toimitusjohtaja.

Lisätietoja:
Cisco Systems Finland Oy
toimitusjohtaja Pasi Mäenpää
p. 0204 70 6210, 0400 653 533
pasi.maenpaa@cisco.com

Auta Aasian katastrofin uhreja

SPR:n katastrofirahasto
0600 - 12220 (19,95e + pvm)
0600 - 12210 (10e) 0600 - 411 777 (5,05e + pvm)
tilinrot: 221918-68000 (Nordea) 578007-10011649 (Osuuspankki)

Kirkon ulkomaanavun avustusnumerot
0600-11201 (10,10e + pvm)
0600 - 14747 (5,01e + pvm)
tilinrot:(viestikenttään Aasia) 157230-500504 (Nordea) ja 800018-223340 (Sampo)

Lasten hätäapurahaston avustusnumero
0700-0-4441 (12,50e + pvm)
tili: 101730-210727 (Nordea)
Suomen World Vision
tili: 800013-1821725 (Sampo), viestiin viite 6622

Tarvitsetko apua?

Share