Cisco nopeuttaa ja yksinkertaistaa IT:tä

Cisco Live -tapahtumassa julkistettiin uusia pilvipohjaisia palveluita ja sovelluskokonaisuuksia

Cisco auttaa organisaatioita yksinkertaistamaan ja nopeuttamaan tietotekniikkaansa (IT) uusilla pilvipohjaisilla palveluilla ja sovelluskokonaisuuksilla. Cisco ONE on paketti erilaisia datakeskuksen, pääsynhallinnan ja verkon ohjelmistokokonaisuuksia, joiden avulla saadaan joustavuutta IT:n käyttöön. Laajennetun Cisco Meraki -kokonaisuuden avulla puolestaan voidaan hallinnoida koko IT-infrastruktuuria datakeskuksista päätelaitteeseen yhdellä näytöllä tietoturvallisesti. Vuotuisessa Cisco Live 2015 -tapahtumassa Milanossa julkistetut uutuudet ovat osa Ciscon Fast IT -mallia.

”Maailma digitalisoituu ja muutosvauhti kiihtyy, ja ”kaiken internetin” myötä jokainen organisaatio on teknologiaorganisaatio. Meidän tehtävänämme on yksinkertaistaa IT:tä, jotta asiakkaamme voivat hyödyntää sitä entistä paremmin. Myös IT-rakenteita pitää pystyä muuttamaan siten, että ne tukevat organisaatioiden muuttuvaa toimintaa. Uusien julkistusten avulla asiakkaat voivat joustavammin ottaa käyttöön ja operoida tämän päivän ja huomisen IT-ratkaisuja”, sanoo Suomen Ciscon datakeskus- ja pilvipalveluista vastaava johtaja Tero Alanen.

Cisco ONE tuo kattavasti sovelluspaketteja organisaatioiden erilaisiin tarpeisiin ja yksinkertaistaa infrastruktuurisovellusten hankinnan ja käytön. Se mahdollistaa uudet sovellusinnovaatiot, IT:n automatisoinnin, sovelluskehityksen avoimet rajapinnat ja joustavat IT-käyttömallit. Siihen sisältyvä Cisco ONE Enterprise Cloud on uusi hybridipilven sovellusratkaisu, joka yhdistää yksityisen pilven tietoturvan ja hallinnan sekä julkisen pilven itsepalvelu- ja automaatio-ominaisuudet. Merkittävä uutuus kokonaisuudessa on lisenssien siirrettävyys, eli verkkolaitteiden uusiminen ei pakota uusien sovellusten hankintaan.

Cisco Meraki on managed solution -kokonaisuus, jonka avulla voidaan hallita langattomia verkkoja, käyttäjiä, päätelaitteita ja sovelluksia ja tietoturvaa. Cisco laajentaa Meraki-tarjontaansa julkistamalla siihen enterprise-tason ominaisuuksia, joiden avulla ratkaisu sopii entistä isompien yritysten käyttöön. Cisco Meraki tuo nyt entistä laajemmin nopeaa sovellusten käyttöönottoa, tasalaatuista toimivuutta, ominaisuuksien toimittamista internetin yli ja hallinnan helppoutta yhdellä näytöllä. Cisco Meraki on kehitetty Meraki-yhtiön innovaatioiden pohjalta. Cisco osti Merakin vuonna 2012. Merakin ratkaisuja käyttää yli 57 000 asiakasta 147 maassa.

“Meraki-ratkaisut tarjoavat IT:lle sekä palvelujentarjoajille erinomaisen tavan tuottaa laadukkaita IT-infrastruktuuripalveluja joustavalla, yksinkertaisella ja helppokäyttöisellä alustalla. Toimialat, joissa tätä voidaan hyödyntää, ovat moninaiset. Digitaalisiin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuvat koulut, joustavampaa toimintaa hakeva perusterveydenhuolto sekä uusia palveluja etsivä kaupan ala ovat esimerkkejä toimialoista, joissa pilvihallittu verkko tuo tehokkuutta”, sanoo Suomen Ciscon tietoverkkoratkaisuista vastaava johtaja Jukka Nurmi.

”Joustavuus ja yksinkertaisuus ovat IT:ssä päivän sana, ja tämä pätee hankintamalleihin, käytettävyyteen ja muunneltavuuteen. Käyttäjien tulee saada tarvitsemansa työkalut käyttöön mistä ja milloin vain - tietoturvallisesti. Pilvi ja sovelluspohjaisuus ovat tämän kulmakiviä, ja Cisco on tämän kehityksen ytimessä”, Tero Alanen jatkaa.

Fast IT on Ciscon uusi IT-malli. Se yhdistää IT-infrastruktuurin (tietoverkot), alustan ja sovellukset. Sen avulla voidaan vähentää IT-ympäristön monimutkaisuutta, nopeuttaa palveluiden käyttöönottoa ja vahvistaa tietoturvaa.

Lisätietoja:


Lisätietoja:

Cisco Systems Finland Oy,
puh. 0204 7061

Tero Alanen, datakeskus- ja pilvipalveluista vastaava johtaja
tero.alanen (at) cisco.com

Saara Pietilä, Ciscon Suomen ja Baltian viestintä- ja markkinointijohtaja
saara.pietila (at) cisco.com

Cisco (NASDAQ: CSCO) on maailman johtava IT-yhtiö, joka auttaa organisaatioita näkemään ja hyödyntämään uusia mahdollisuuksia yhdistämällä ihmisiä, tietolähteitä, asioita ja prosesseja uusin tavoin. Lisätietoja löytyy osoitteesta http://thenetwork.cisco.com ja suomeksi www.cisco.fi.

Tarvitsetko apua?